Seinäjoen lyseo

Seinäjoen lyseo aurinkoisena sunnuntaina.

Seinäjoen lyseo aloitti toimintansa marraskuussa 1944, kun yliopistoon johtava valtion oppikoulu Sortavalan lyseo siirrettiin valtioneuvoston päätöksellä Sortavalasta Seinäjoelle. Peruskoulu-uudistuksen siirtymävaiheessa lyseo muuttui vuonna 1971 Marttilan yhteislyseoksi, ja sen toiminta yliopistoon johtavana opinahjona päättyi vuonna 1975. Rakennuksessa aloitti tuolloin Marttilan yläaste.

Sortavalasta Seinäjoelle siirtyivät muun muassa lyseon silloinen rehtori, filosofian tohtori Uuno Karttunen sekä fil.maist. Aulis Lietoila (ent. Lundelin), joka toimi lyseon rehtorina vuosina 1945–1967. Lyseon viimeisinä vuosina rehtorina toimi teologian kandidaatti, sittemmin rovastin arvon saanut Paavo Koivusalo. Koulun muututtua Marttilan yläasteeksi vuonna 1975 Koivusalo jatkoi sen rehtorina. Hänen jälkeensä rentorina toimi Juhani Koivisto.

Lyseolle valmistui vuonna 1957 uudisrakennus, joka sijaitsee aivan kaupungin maineikkaan Aalto-keskuksen vieressä. Kyseisessä rakennuksessa sijaitsee nykyisin yläkoulu (aikaisemmin Marttilan yläaste), jonka nimi on kaupungin päätöksellä muutettu Seinäjoen lyseoksi.

Seinäjoen lyseo -yläkoulu sijaitsee Seinäjoen kaupungin sydämessä, ja siellä opiskelee noin 600 yläkoululaista. Koulurakennus on peruskorjattu vuonna 2008. Koulun rehtori on Kaisa Isotalo.

Aiheesta muualla

  • Seinäjoen lyseon kotisivut


  • n
  • k
  • m
  • n
  • k
  • m
Historia
Hallintohistoria
Tapahtumat
  • n
  • k
  • m
Kaupunginosat ja suuralueet
Ylistaro
Kylänpää
Lakeus
Läntinen
Kantakaupunki
Kasperi
Östermyra
Keskiseinäjoki
Peräseinäjoki
Kihniä
Nurmo
Ruuhikoski
Hyllykallio
Kuoras
  • Koura
  • Viitalankylä
  • Ylijoki
  • n
  • k
  • m
Luonto
Järvet
Saaret
  • Isosaari
  • Myllysaari
  • Törnävänsaari
Virtavedet
  • Ahvenjoki
  • Friskinkoski
  • Haapaluoma
  • Juupaluoma
  • Kihniänjoki
  • Kruutikoski
  • Kyrönjoki
  • Lehmijoki
  • Luomanjoki
  • Myllykoski
  • Nurmonjoki
  • Pajuluoma
  • Seinäjoki
  • Teeriluoma
  • Vuorikoski
  • Voimankoski
  • n
  • k
  • m
Kaupunkiympäristö
Puistot ja aukiot
Rakennukset ja alueet
Patsaat ja veistokset
  • n
  • k
  • m
Koulutus
Korkeakoulutus
Toisen asteen oppilaitokset
Peruskoulut
  • Alakylän koulu
  • Alaviitalan koulu
  • Aseman koulu
  • Etelä-Pohjanmaan Steinerkoulu
  • Joupin koulu
  • Halkosaaren koulu
  • Hyllykallion koulu
  • Kertunlaakson koulu
  • Keski-Nurmon koulu
  • Kirja-Matin koulu
  • Kivistön koulu
  • Kouran koulu
  • Kärjen koulu
  • Lintuviidan koulu
  • Marttilan koulu
  • Niemistön koulu
  • Niittyvillan koulu
  • Nurmon yläaste
  • Pajuluoman koulu
  • Pohjan koulu
  • Pruukin yhtenäiskoulu
  • Ruutipuiston koulu
  • Seinäjoen lyseo
  • Seinäjoen yhteiskoulu
  • Tanelinrannan koulu
  • Toivolanrannan yhtenäiskoulu
  • Topparlan koulu
  • Toukolanpuiston koulu
  • Törnävän koulu
  • Valkiavuoren koulu
  • Ylistaron yläkoulu
  • Entiset:
    • Haapaluoman koulu
    • Honkakylän koulu
    • Isokylän koulu
    • Kihniän koulu
    • Kitinojan koulu
    • Rastipuiston koulu
Muu koulutus
  • n
  • k
  • m
Seurakunnat
Seurakunnat
Luterilaisuus
Helluntaiherätys
Muut
  • n
  • k
  • m
Tapahtumat
Museot
Musiikki
Muuta
  • n
  • k
  • m
Urheiluseurat
Ulkoliikuntapaikat
Sisäliikuntapaikat
  • n
  • k
  • m
Liikenne
Päätiet
Raideliikenne
Liikennepaikat
Väylät
Lentoliikenne
  • n
  • k
  • m
Talous ja elinkeinot
Yritykset
Teollisuus
Kauppakeskukset
Kehitys
Järjestöt
  • n
  • k
  • m
Muuta Seinäjokeen liittyvää
Hallinto
Media
Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.