Kolmen Ristin kirkko

Kolmen Ristin kirkko
Sijainti Kaukopää, Imatra
Koordinaatit 61°14′12″N, 028°51′22″E
Seurakunta Imatran seurakunta
Rakentamisvuosi 1958
Suunnittelija Alvar Aalto
Materiaali tiili
Tyylisuunta modernismi
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Kolmen Ristin kirkko, josta käytetään myös nimeä Vuoksenniskan kirkko, on Alvar Aallon suunnittelema kirkko Imatralla Etelä-Karjalassa. Se on Suomen uudemman kirkkoarkkitehtuurin keskeisiä rakennuksia ja kuuluu Alvar Aallon kansainvälisesti arvostetuimpaan tuotantoon.[1] Kirkko rakennettiin valkoiseksi rapatusta tiilestä 1957–1958 ja vihittiin käyttöön 28. syyskuuta 1958 [1][2]. Urakoitsijana toimi paikallinen rakennusliike Isola.

Kirkkosali koostuu kolmesta, siirrettävin väliseinin erillisiä tapahtumia varten omiksi tiloikseen erotettavasta osasta, joissa on kussakin oma sisäänkäynti. Sisäänkäyntejä on yhteensä viisi. Kaikkien tilojen ollessa käytössä kirkkosalissa on noin 800 istumapaikkaa. Akustiikkaa ja valaistusta on tehostettu pohjakaavan epäsymmetrisyydellä.[3]

Kirkossa ei ole alttaritaulua, vaan sen tilalla on kolme valkoista puuristiä. Ristien ja ikkunoiden paikat on suunniteltu siten, että jumalanpalveluksen aikana ristien varjot lankeavat seinälle.[1] Kirkon ikkunat ovat muutenkin erikoiset: kirkossa on 103 ikkunaa, joista vain kaksi on samanmuotoisia[4].

Kirkon kellotorni on hoikahko ja sen kellot, joita on kolme, ovat vuodelta 1958. Kellotorni on 34 metriä korkea ja kuvaa alas ammuttua vasamaa. Kellotornin valu oli Suomen ensimmäisiä liukuvalutekniikalla tehtyjä betonivalutöitä. Nykyiset urut valmisti Urkurakentamo Veikko Virtanen 1990 ja niissä on kolme sormiota ja 33+1 äänikertaa. Aiemmin kirkossa oli Kangasalan urkutehtaan vuonna 1959 valmistamat, 22-äänikertaiset urut[4].

Kirkko on ollut suljettuna kosteusvaurioiden aiheuttaman terveyshaittojen riskin takia 1.11.2020 alkaen.[5] Vuonna 2021 arvioitiin kirkon tarvitsevan arviolta 1,5–2 miljoonan euron ja viereisen pappilan noin miljoonan euron peruskorjauksen, mutta rahoitusta on vaikea löytää. Kaikki korjaussuunnitelmat tulee hyväksyä Museovirastossa ja Alvar Aalto -säätiössä[6]. Korjauksen rahoituksen keräämiseksi on helmikuussa 2022 perustettu Pro Kolmen ristin kirkko Imatra -yhdistys.[7] Joulukuuhun 2022 mennessä rahaa oli kertynyt tuhat euroa.[8]

Kuvagalleria

  • Kolmen Ristin kirkko talvella
    Kolmen Ristin kirkko talvella
  • Sisäänkäynti
    Sisäänkäynti
  • Kirkkosali
    Kirkkosali
  • Kolme ristiä alttarilla
    Kolme ristiä alttarilla
  • Urkuparvi
    Urkuparvi
  • Kellotorni
    Kellotorni

Lähteet

  1. a b c Kulttuuriympäristön rekisteriportaali Museovirasto. Arkistoitu 31.12.2014. Viitattu 31.12.2014.
  2. Kolmen Ristin Kirkko Imatran seurakunta. Arkistoitu 13.11.2014. Viitattu 31.12.2014.
  3. Heporauta, Arne & Lukkarinen, Päivi (toim.): Kolmen Ristin kirkko – Alvar Aallon arkkitehtuuria n:o 14. Jyväskylä: Alvar Aalto Säätiö, 2008. ISBN 978-952-5371-35-2.
  4. a b Niiranen, Pentti & Pakkala, Mauno: Suomen kirkot värikuvina. Naantali: Länsi Kustannus, 1981.
  5. Kolmen Ristin kirkko - Imatran seurakunta imatranseurakunta.fi. Arkistoitu 23.7.2019. Viitattu 29.11.2020.
  6. Kivimäki, Petri: Suomalaisen arkkitehtuurin ylpeys rapistuu silmissä Yle Uutiset. 18.9.2021. Viitattu 18.9.2021.
  7. Ilona Pesu: Alvar Aallon suunnitteleman kirkon remonttiin ei löytynyt rahaa, ja nyt joukko faneja aikoo pelastaa sen Yle.fi, uutiset. 13.2.2022. Viitattu 14.2.2022.
  8. Tanja Hannus, Helena Korpela, Alvar Aallon suunnittelema kirkko on arkkitehtuurin helmi, jota ei voi käyttää, Yle.fi, uutiset 27.12.2022, viitattu 27.12.2022

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kolmen Ristin kirkko Wikimedia Commonsissa
  • Kolmen Ristin kirkko (Arkistoitu – Internet Archive) Imatran seurakunta
  • Vuoksenniskan kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
Alvar Aallon tuotanto
Luettelo Alvar Aallon suunnittelemista rakennuksista
1919–1929

Alajärven suojeluskuntatalo | Villa Väinölä | Jyväskylän työväentalo | Seinäjoen suojeluskuntatalo | Lounais-Suomen Maalaistentalo | Läntinen Pitkäkatu 20 | Jyväskylän suojeluskuntatalo | Muuramen kirkko

1930–1945

Paimion parantola | Turun Sanomien toimitalo | Villa Tammekann | Oulun sulfiittiselluloosatehdas | Viipurin kaupunginkirjasto | Alvar Aallon kotitalo | Savoy-maljakko | Sunilan asuinalue | Sunilan sellutehdas | Tehtaanmäen asuinalue | Terassitalo | Villa Mairea | Stora Enson Anjalankosken tehtaat

1946–1959

Strömbergin tehtaan asuinalue | Rautatalo | Insinööritalo | Otahalli | Säynätsalon kunnantalo | Oulun lannoitetehdas | Aerola | Muuratsalon koetalo | Pamilon vesivoimalaitos | Summan paperitehdas | Alvar Aallon ateljee | Jyväskylän uimahalli | Jyväskylän yliopiston päärakennus | Kansaneläkelaitoksen päätoimitalo | Hansaviertel | Aalto-paviljonki | Korkalovaaran asuinalue | Kolmen Ristin kirkko | Aalto-keskus | Kulttuuritalo | Maison Louis Carré

1960–1969

Lieksankosken voimalaitos | Lakeuden Risti | Keski-Suomen museo | Lappia-talo | Aaltohuset | Alvar-Aalto-Kulturhaus | Aalto-Hochhaus | Pyhän Hengen kirkko ja seurakuntakeskus | Enso-Gutzeitin pääkonttori | Seinäjoen kaupungintalo | Viitatorni | Ilokivi | Pylkönmäen kirkko | Teknillisen korkeakoulun päärakennus | Seinäjoen kaupunginkirjasto | Seinäjoen seurakuntakeskus | Rovaniemen kaupunginkirjasto | Pyhän Stefanoksen kirkko | Valtion virastotalo (Seinäjoki) | Kirjatalo | Villa Kokkonen

1970–1991

Alajärven hallintokeskus | Villa Skeppet | Pohjolan talo | Otaniemen vesitorni | Finlandia-talo | Kunsten | Alvar Aalto -museo | Sähkötalo | Ristinkirkko | Riolan kirkko | Jyväskylän kaupunginteatteri | Seinäjoen kaupunginteatteri | Essenin oopperatalo | Alajärven kaupunginkirjasto