Hyrtakina

Hyrtakina
Ὑρτακίνα
Hyrtakinan kukkula.
Hyrtakinan kukkula.
Sijainti

Hyrtakina
Koordinaatit 35°16′39″N, 23°44′55″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Teménia, Kántanos-Sélino, Chaniá, Kreeta
Historia
Tyyppi kaupunki
Huippukausi 200-luku eaa.
Kulttuuri antiikki
Alue Kreeta
Aiheesta muualla

Hyrtakina Commonsissa

Infobox OKNimi-testi OK

Hyrtakina (m.kreik. Ὑρτακίνα, joskus myös Artakina, Ἀρτάκινα, lat. Hyrtacina) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Kreetan saarella Kreikassa.[1] Sen arkeologinen alue sijaitsee Kántanos-Sélinon kunnassa lähellä Teménian ja Platanéksen kyliä.

Historia

Hyrtakinan asutus syntyi viimeistään arkaaisella kaudella ja se kukoisti erityisesti hellenistisellä kaudella.[2] 200-luvulla eaa. kaupunki oli osa vuoriston kaupunkivaltioiden liittoa, johon kuuluivat myös Elyros, Lissos, Poikilassos, Syia ja Tarrha.[3] Hyrtakinan tiedetään lyöneen omaa rahaa.[4] Roomalaisella kaudella kaupunki taantui.[2]

Hyrtakinan arkeologista aluetta.

Hyrtakinan arkeologiset kaivaukset alkoivat vuonna 1939 Vasíleios Theofaneídiksen johdolla.[5]

Rakennukset ja löydökset

Hyrtakinan kaupunginmuurin jäänteitä.

Hyrtakinan akropolis eli linnavuori sijaitsi nykyisin nimellä Kastrí tunnetulla kukkulalla. Kaupungin merkittävimpiin löytöihin lukeutuvat Panille omistetun ulkoilmapyhäkön jäänteet. Pyhäkkö oli rakennettu hellenistisellä kaudella tai varhaisella roomalaisella kaudella. Sen koko oli noin 23 x 6 metriä. Kaupungissa on ollut myös Heralle omistettu temppeli sekä Demeterin pyhäkkö. Hyrtakinassa on säilynyt myös muun muassa jäänteitä julkisista ja yksityisistä rakennuksista, kaupunkia ympäröinyttä linnoitusmuuria sekä jäänteitä tiestä, joka yhdisti kaupungin Lissokseen. Muurien ulkopuolelta kukkulan rinteestä on löydetty lukuisia hautoja.[5]

Lähteet

  1. Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”963 Hyrtakina”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. a b Υρτακίνα: Ιστορικό Υπουργείο Πολιτισμού και Αθλητισμού. Arkistoitu 3.3.2016. Viitattu 23.11.2015.
  3. Ancient Tarra Cretan Beaches. Viitattu 23.11.2015.
  4. Smith, William: ”Hyrtacina”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  5. a b Υρτακίνα: Περιγραφή Υπουργείο Πολιτισμού και Αθλητισμού. Viitattu 23.11.2015.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hyrtakina Wikimedia Commonsissa