Gilberto Martínez

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Gilberto Martínez Vidal (s. 1. lokakuuta 1979[1] Golfito, Costa Rica) on costaricalainen jalkapalloilija, joka pelasi pitkään Italiassa. Pelipaikaltaan hän oli puolustaja.

Martínez aloitti uransa Costa Rican pääsarjassa Deportivo Saprissassa vuonna 1998. 15. syyskuuta 2002 hän siirtyi silloin Serie A:ssa pelanneeseen Bresciaan, jonka riveissä hän pelasi aina syksyyn 2006 asti. Serie A:ssa hän pelasi ensimmäisellä kaudellaan 34, toisella 30 ja kolmannella 33 ottelua.

Martínez pelasi Costa Rican nuorten maajoukkueessa vuonna 1999 Nigeriassa järjestetyissä nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa. Myöhemmin hän nousi Costa Rican jalkapallomaajoukkueeseen, jossa pelasi vuoden 2002 MM-kisoissa kaikissa Costa Rican kolmessa ottelussa[2]. Martinezin ensimmäinen maaottelu oli 6. tammikuuta 2001 Guatemalaa vastaan. Hän on pelannut 58 maaottelua (tilanne 20. kesäkuuta 2006). Hän oli mukana myös Saksan MM-kisoissa 2006. [3]

Lähteet

  1. Eskola, Jussi, ym.: Jalkapallon MM-kisat 2002, s. 38. Intereuropean Publications Ltd Oy, 2002. ISBN 951-97920-6-6.
  2. Eskola, Jussi, ym.: Jalkapallon MM-kisat 2002, s. 35–38. Intereuropean Publications Ltd Oy, 2002. ISBN 951-97920-6-6.
  3. http://fifaworldcup.yahoo.com/06/en/w/player/181314_MARTINEZ_Gilberto.html


Costa Rican joukkue – Jalkapallon MM-kilpailut 2002

1 Lonnis 2 Drummond 3 Marín 4 Wright 5 Martínez 6 López 7 Fonseca 8 Solís 9 Wanchope 10 Centeno 11 Gómez 12 Parks 13 Vallejos 14 Rodríguez 15 Wallace 16 Bryce 17 Medford 18 Mesén 19 Cordero 20 Sunsing 21 Chinchilla 22 Castro 23 Morgan Valmentaja Guimarães

1 Mesén | 2 Drummond | 3 Marín | 4 Umaña | 5 Martínez | 6 Fonseca | 7 Bolaños | 8 Solís | 9 Wanchope | 10 Centeno | 11 Gómez | 12 González | 13 Bernard | 14 Azofeifa | 15 Wallace | 16 Hernández  | 17 Badilla | 18 Porras | 19 Saborío | 20 Sequeira | 21 Núñez | 22 Rodríguez | 23 Alfaro | Valmentaja Guimarães

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.