Frederick Lambart Cavan

jaarli Cavan vuonna 1915.

Frederick Rudolph Lambart, Cavanin 10. jaarli (16. lokakuuta 1865 Ayot St Lawrence, Hertfordshire – 28. elokuuta 1946 Lontoo) oli brittiläinen sotilas, joka palveli komentajana ensimmäisessä maailmansodassa.

Cavan jäi jo kertaalleen eläkkeelle armeijasta vuonna 1913 vain 48-vuotiaana, mutta palasi palvelukseen maailmansodan sytyttyä. Syyskuussa 1914 hänet nimitettiin neljännen kaartinprikaatin komentajaksi haavoittuneen Robert Scott-Kerrin tilalle. Kesäkuussa 1915 hän yleni 50:nnen divisioonan komentajaksi, mistä siirtyi kaksi kuukautta myöhemmin kaartindivisioonan johtoon. Tammikuusta 1916 maaliskuuhun 1918 hän toimi 14:nnen armeijakunnan komentajana ja sai maineen yhtenä länsirintaman parhaista komentajista. Italialaisten kärsittyä katastrofaalisen tappion Caporetton taistelussa Cavan siirrettiin armeijakuntineen Italian-rintamalle ja maaliskuussa 1918 hänestä tuli virallisesti kaikkien sinne sijoitettujen brittijoukkojen ylipäällikkö. Hän johti Italian 10:ttä armeijaa ratkaisevassa Vittorio Veneton taistelussa aivan sodan lopussa.[1]

Maailmansodan jälkeen Cavan toimi 1922–1926 Britannian pääesikunnan päällikkönä ja hänet ylennettiin 1931 sotamarsalkaksi.

Lähteet

  1. Earl of Cavan Firstworldwar.com. Viitattu 18.1.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Frederick Lambart Cavan Wikimedia Commonsissa
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Puola
Henkilöt
  • Commonwealth War Graves Commission
  • Deutsche Biographie